Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

Ploirin nuotiolla Jenni luki kirjasta...

Lasten tarinoita vanhojen miesten veisteleminä. Sattumalta osuin telkkarin ääreen, kun sieltä paukahti kasvoille Loiri ja hänen leirinuotio-ohjelmansa. Näitä jutusteluohjelmiahan on jo nähty, ehkä liikaakin, mutta kun Sarasvuo lopetti, ehkä on vain hyvä, että joku paikkaa senkin aukon.

Kun Harkimo haastetteli Loiria, niin siinä oli herkyyttä kerrakseen. Minä rakastan sinua kommentointi oli pääosassa, jopa niin paljon, että alkoi jo kuulua teskentelyn korostukselta.

Nyt Vesku oli saanut avaukseen maan päämiehen ja jalkapallon ikonin eli Sauli Niinistö ja Jari Litmanen.  Kumpikin on varsin liikkuvaista sorttia, hetken jo epäilin, että presidenttimme on jotenkin lamautettu, koska hän malttoi pysyä paikallaan niin rauhallisessa ympäristössä kuin Lapissa.

Tietysti piti puhua jo puhkipuhutuista asioista, kuten Saulin murheesta vuosikymmeniä sitten ja tsunamista. Sehän on aivan pakollista aina palata asioihin jotka "kiinnostavat". Minua ei ainakaan enää kiinnosta kuulla nejättäkymenettä viidettä kertaa nuo samat jutut. Olen lukenut sen kirjankin jo silloin uutuuttaan.

Kiinostavinta koko ohjelmassa oli Saulin lausuma Jennistä ja koirien kivusta. Jenni oli lukenut koirakirjaa, jossa oli tekstiä myös koirien sielunelämästä. Ja mikä parasta hän oli lukenut Saulille kiinnostavimmat pätkät ääneen. (Tämä on rakkautta).

Saulin kertoman mukaan koirien kipu on salatua tai ne pyrkivät salaamaan kipunsa. Kipukynnys on korkea, koska laumassa ei saa näyttää heikkoutta.

Niinpä tietenkin.

Sen olen myös omakohtaisesti koirissa havainnut. Mutta poikkeuksiakin on, jotkut koirat jopa näyttelevät liikkaamista ja könkkäävät kolmella jalalla päiväkausia, mutta kun jänis tulee eteen jouksevat kuin peijjoonit.

Meiilä asuu yksi sellainen koira, joka ulahtaa heti, kun sen häntäkarvankin päälle muka varvas osuu. Mutta yleisesti koiran kipukynnys on todella korkea ja olenkin joskus ihmetellyt miten paljon pitää sattua, että koiristamme se johtaja ulahtaa. Olen sellaisiakin hetkiä kaksi kertaa viiden vuoden aikana kuullut. Ensimmäinen kerta pentuna, kun juoksi tohelopäissään johonkin monttuun niin että etujalka oli mennä poikki. Ja toinen kerta kun takajalka kramppasi kylmässä vedessä, niin että jalka meni aivan sykkyräksi. Silloin kelpasi syli ja hieronta, joka sen krampin nopeasti laukaisikin.

 

Mutta tärkeintä on lukea sängyssä toisilleen kirjasta tärkeimmät kohdat, se on rakkautta ja sitä pitää meidän kaikkien vaalia.

Kiitos Veskulle tästä ihanasta ohjelmasta, jossa rakkaus sai näin suuren osan, kaikesta surun tuputtamisesta huolimatta.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Tämän blogin suosituimmat