Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

Ari maali - amiraali

  • Siellä se kaveri piileskelee kasvien katveessa.
    Siellä se kaveri piileskelee kasvien katveessa.
  • No nyt sai Ari maalin, eli amiraalin napattua kuvaan.
    No nyt sai Ari maalin, eli amiraalin napattua kuvaan.
  • Auringinkukassa kaikki hyvin siellä pienet ja isot ahertavat tasa-arvoisesti.
    Auringinkukassa kaikki hyvin siellä pienet ja isot ahertavat tasa-arvoisesti.
  • Oona lähtee huomenna Pielavedelle, eli luovutus on tullut ajankohtaiseksi.
    Oona lähtee huomenna Pielavedelle, eli luovutus on tullut ajankohtaiseksi.
  • Kissa ottaa päiväunensa rauhassa, maailma ei kaadu, vaikka kissat hieman torkkuvatkin päivisin.
    Kissa ottaa päiväunensa rauhassa, maailma ei kaadu, vaikka kissat hieman torkkuvatkin päivisin.

Kesä on edennyt mukavasti. Kaikki hommat vielä tekemättä, mutta nautittu on;)

 

Tein tuossa pojantyttärelle kehdon, mutta siitä tarkemmin kun olen sen saanut viedyksi Joensuuhun.

Koiranpennut lähtevät huomenna omiin koteihinsa, elämä asettuu taas raiteilleen. Puusavottaa jatkuu, kun helteet hellittivät. Aitaakin on vielä pätkä tekemättä ja betonihevonen taitaa siirtyä taas hamaan tulevaisuuteen.  Helteet kun on meille annettu nautittaviksi.

Helteillä otetaan rauhallisesti ja napsitaan korkeintaan kuvia perhosista, käydään koirien kanssa iltauinnilla jne...

Mustikoita on saatu kerättyä viitisen ämpärillistä ja vadelmia kolme ämpäriä. Puolukkaa ei taida hirmuisesti tulla, ja hillaa ei lainkaan.

Mukavaa lauantaiehtoota kaikille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Ai sie oot kehonki tehny, ompa kiva kuulla siittäki sitte lissääkö oot vieny ja oli kivat kuvat ja semmonen aito ploki ❤

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kehto tuli tehtyä ja on vanha lappilainen perinnemalli ollut mallina. Myöhemmin sitten lisää.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Et siis tehnyt kehtoa omasta päästä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #5

Lihakeiton olen joskus tehnyt omasta päästä;))

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #7

Mä tein keväällä linnunpöntön omasta päästäni. Kelpasi sinitiaspariskunnalle vaikka suuakko oli turhan iso.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Oletkos antanut jälkeläisillesi käskyn lisääntyä ja täyttää maa: montako kehtoa arvelet tekeväsi myöhemmin lisää?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #9

Enpä ole antanut käskyä,
enkä käsiväskyä,
yhdeksäs on tyttö tämä
eikä edes mikään jämä.

Onhan pojan ensimmäinen tytär soma
Heidin ja Ramin ikioma,
yksi on piilossa Raisa-tyttären mahassa,
ei niitä lapsia mitata rahassa.

Tammikuussa syntyy siis kymmenes lapsen lapsi
enkä minä ole vielä harmaahapsi,
mutta sitten on vielä ne puolisoiden tuomat lapset lisäksi
kai minä heillekin kelpaan isoisäksi?

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Tuleeko niitä pikku koiria ikävä, kun niistä joutuu luopumaan?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuleehan se. Juuri tulin pentujen ja isojen koirien kanssa metsälenkiltä. Huomenna ei noita pullukoita sitten enää ole jaloissa.

Vieläkin ikävöin Arttua, joka luovutettiin jo neljä vuotta sitten. Ape on kuitenkin fasessa miltei päivittäin hienoina valokuvina minunkin ihasteltavana. Siitä pentueesta on kaksi pentua meillä vielä kotona, ja pysyvätkin meillä. Aamulla oli viimekeväänä omat pennut.

Ikävää lohduttaa se, että olemme onnistuneet saamaan pennuille aina parhaat omistajat. Pentueilla on facebookissa oma suljettu ryhmä ja siellä voi vaihtaa kuulumisia, jos ja kun ikävä tulee.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Niin mukavaa ja tarpeellista on myös maalla eläminen, johon tietokoneiden myötä on tullut uutta ulottuvuutta ja yhteisöllisyyttä. En varmaankaan ole väärässä. Yritän kirjoittamalla saada taloususkoa heräämään kansalaispalkka-ajatukseen. Niin paljon on huolehdittavaa maassa, josta ei kukkaan olisi palkkaa maksamassa. Keinotkin olisi jo olemassa.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset