Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

Arin kesä

  • Tämäkin taulu täyttää jo kohta viis vuotta. Suomen kesä on lyhyt, mutta niin on ihmisen elämäkin. Aika kuluu kuin siivillä.
    Tämäkin taulu täyttää jo kohta viis vuotta. Suomen kesä on lyhyt, mutta niin on ihmisen elämäkin. Aika kuluu kuin siivillä.
  • Ennätettiin kuitenkin Tiinan kanssa suutelemaan, eli soutelemaan.
    Ennätettiin kuitenkin Tiinan kanssa suutelemaan, eli soutelemaan.
  • Mikähän kukka sieltä nousee?
    Mikähän kukka sieltä nousee?
  • Mansikat ovat vasta kukalla, saadaanko syyskuussa jo tuoreita mansikoita?
    Mansikat ovat vasta kukalla, saadaanko syyskuussa jo tuoreita mansikoita?
  • Tämä ei ole mansikka, kuka tietää mikä kukka tämä on?
    Tämä ei ole mansikka, kuka tietää mikä kukka tämä on?
  • Pääministerin saari?
    Pääministerin saari?
  • Ari nikkaroi kukkalaudan;)
    Ari nikkaroi kukkalaudan;)
  • Ja pennuista sen verta, että tämä etummainen jää meille kasvatiksi;) Hänen nimensä on Baba.
    Ja pennuista sen verta, että tämä etummainen jää meille kasvatiksi;) Hänen nimensä on Baba.

Vauhtia riittää kesällä, mutta ennätin ottamaan muutaman kuvan ja taas mennään;)))

 

Hyvää kesää kaikille!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olet kyllä nikkaroinut aivan ihanan talon. Pidän sen seinärakenteista ja väristä, ikkunanpuitteista ja tietysti myös ikkunalaudasta, ihana idylli. On se Babakin söpö. En ihmettele, että pidätte.

Aika kuluu, vauhdilla ja kesä menee menojaan. Tuulee. Tuuli riepottaa oksia ja lehtiä pitkin pihaa. Mansikat kyspyvät täällä. Kukkaasi en tunnista, sillä en näe minkäänlaisia lehtiä sillä. Metsässäkö vai missä kasvaa?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kasvaa meidän pihassa aivan puolukanvarpujen seassa. Huomasin sattumalta ja luulin ensin metsätähdeksi, mutta sitten katsoin tarkemmin, kun terälehdet näyttivät kovin paksuilta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Höh, tuotakaan en muista. Tilasin juuri Otavan Värikasvion kun en muistanut rantasaunan lähellä kasvavien kurjenjalan ja terttualpinkaan nimiä, mutta siinä on aikas hankalasti tunnistettavat piirroskuvat, joten en suosittele.

PS. Eiköhän niiden vuohenputken lehtien keskeltä nouse sen kukka.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #3

On kylläkin kyseessä Väinönputki.

Monet sarjakukkaiskasvimme on omistettu eläimille, jolloin nimi osoittaa kasvin vähäarvoisuutta tai suoranaista käyttökelvottomuutta ihmiselle. Väinönputki on pohjoisilla kasvupaikoillaan porojen ja karhujen herkkua, mutta maistuu myös ihmiselle ja Lapissa lajia onkin kutsuttu ihmisenputkeksi. Tarun mukaan arvokkaan hyötykasvin käytön ihmiskunnalle opetti itse arkkienkeli Rafael, johon kasvin tieteellinen lajinimi viittaa. Kasvin meikäläinen nimi väinönputki lienee annettu suomalaismytologian suurmiehen, Kalevalan tietäjä Väinämöisen kunniaksi. (Luontoportti)

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/v...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #4

No se Väinönputkihan ei kasva täällä päin, joten haksahdin vuohenputkeen. Sitä kyllä ihmettelin että olisi jo nupulla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

Väinönputken piti jo viime kesänä kukkia, mutta siirsi jostakin syystä kukintaansa tähän kesään. On tulossa monta kukkavartta, eikä kärsinyt kevään kylmyydestä niin on nyt ajoissa kukkimaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #3

Katsotko sieltä sitten noiden kahden valkoisen kukan nimen, ei oikein ollut yksikään rikko vaikka selasin nekin lävitse.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #5

Lehti taitaa olla paksumpi joka viittaisi kuivan sietoon. Isotalvikilla on tukeva kukka, mutta monta varressa. Voihan olla poikkeamiakin siitä. Voisi olla joku talvikki, kun nuitakin on kuin tuo mainittu. Minulla on kirja, jossa tiedot voi hakea kukan värin mukaan. hyvä sekin joskus johonkin tarkoitukseen. Nimi on yksinkertaisesti Suomalainen kasviopas ja kuvat ovat valokuvia ja hyviä sellaisia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #6

Pitääpä käydä uudestaan katsomassa ja kuvaamassa lehdet.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #6

Isotalvikin lehdiltä näyttävät. Jospa on niin karu paikka että teki vain yhden kukan. Siinä taitaa olla kaksi kasvia rinnakkain. Vaikka nimi on isotalvikki on kasvi aika pienikasvuinen tuossa puolukanvarpujen alla. En saanut kunnollista kuvaa, mutta isotalvikin lehdiltä näyttää.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #6

Kiitos Irjalle talvikki-vinkistä alkoi suma seljetä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #5

Takaraivossa raksuttaa, mutta ei sytytä, eikä löytynyt.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #11

Jospa alitajuntasi työstää sen vielä meille nimeksi. Talvikit voivat risteytyä, joten olisko kyseessä joku risteymä?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Aika huomaamaton kasvi puolukan aluskasvina. Huomasin aivan sattumalat, mutta nyt muistelen, että viime vuonna näin samat kukat, mutta en huomionut niitä ehkä kiireen takia. Alitajuntaan jä valokuvamuisti kuitenkin, joka nyt pulpahti tänään pintaan.

Huomasin tänään, että minulla on myös kihokki omassa hillamaassa. Hillaa tulee kokonaista kolme marjaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #15

Meinaatko syöttää sille kihokille hyttysen, vai onko Oulussa sääskiä?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #17

Täällä on sääskiä, oikein isoja, ja sitten niitä hyttysiä, eli itikoita. Mäkäräisiä, paarmoja sekä tietysti kärpäsiä. Kihokki saa luvan itse pyydystää ruokansa. Mutta toisaalta Tiina on tappanut tuohon ikkunaan useampia sääskiä, joten miksi ei? Arkalan a´la carte hyttysiä kihokille;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #18

Mäkäräisiäkään en kadehdi, olin kerran nuorena kesällä Lapissa ja nehän haukkaavat ihosta palasen. Kai teillä on Ohvia?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #19

Olin suolla eikä siellä nähnyt oikein eteensä noilta ötököiltä, eivät pelänneet Ohvia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #20

Sivele iholle kamferia apoteekista, ei lähentele Tiinakaan :)

http://tieku.fi/elaimet/hyonteiset/suuri-hyttysopas

PS. Pohjanmaalla on kaikki suurta, eteläisellä puolella itikatkin lehmän kokoisia.

PS. 2: Hirvikärpäsillekin on ohje: Mene metsään vain tuulisella säällä tai sateella, ovat huonoja lentämään.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #21

Pakko oli mennä kesän kuumimpana päivänä. Istutin viimeiset taimet, kun olivat terhistäytyneet ensin matkaväsymyksestä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #22

Mulla on rantasaunan polun varressa kolme kilsepensasta (hopeapenssas), sanoin nääs viime syksynä miehelle että pysähdytääs tänne kun niitä kasvoi mökille mennessä yhdessä pihassa pilvin pimein. Sanoin hyvää päivää ja kun siinä juteltiin niin tiesivät siltä perältä kotoisin olevan isäni, ja niitä kilsepensaan alkuja sitten irtosi. Pitääkin käydä kysymässä haluaisivatko jotain vaihtaria.

Sitä kilsepensasta kasvoi mummolassani, niin kuin liperiä ja rohtosuopayrttiäkin. Yksi ruusu sieltä puuttuu, pitänee ajella ja anella josko saisi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hyvä että oikea nimikin löytyi. Hieno paikka sillä. Ei kasva kuin koskemattomissa maastoissa. Tässä on linkin takaa tietoa. Tähtitalvikki vaikuttaa olevan hyvin herkkä kasvupaikkojensa koskemattomuudesta ja se onkin taantunut tehometsätalouden aikakautena. Niinpä ole sitä luonnossa tavannut. Hienoa uusi tuttavuus.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Koskematon paikka se onkin, vain koirien polku menee siitä läheltä. Itse eksyn sinne muutaman kerran kesässä. Nyt hoksasin pysähtyä paremmin katsomaan, viime kesänä vilkaisin nopeasti ja kävelin pois. Ei sillä tavalla kylläkään tutustu uusiin kasveihin, mutta nyt pitää oudot asiat katsoa tarkemmin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kunhan vielä joskus näkisi ja nenään osuisi valkolehdokki, se on kesäyönkin huumaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #26

Minulla on yksi rauhoitettu poimittuna kesäkukkien joukkoon. Tuoksu säilyy. Valkolehdokkeja olen nähnyt pellolla viimeksi useita. Ojanpientareillakin täällä niitä on. Niinpä uskalsin yhden ottaa.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset