Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

Taas päivä kuolemaa lähempänä

  • Tämä on hapanjuurileivonnan ihme.
    Tämä on hapanjuurileivonnan ihme.
  • Elämäni ensimmäinen vaalea hapanjuurileipä.
    Elämäni ensimmäinen vaalea hapanjuurileipä.

Onnellinen olo valtaa sydänalan, vaikka taas on yksi unelma saavutettu, eli kuolema askelta pähempänä. Kun olin vaahtosammuttajan kokoinen pikku poika seurasin mummoni leipomista. Vaikka häneltä kyselin kaikenlaista, ei hän niksejään koskaan paljastanut.

Mummoni paistoi maailman parhaat perunapiiraat ja oivalliset riisipiiraat. Myös tyhjät kakkarat jälkiuunissa onnistuivat saamaan suuren ihailuni. Niitä oli kiva raksutella yläkerran "yksiössä".

Kaikki tuo on tullut jo kokeiltua ja tulosta on siis syntynyt, vaikka neuvoja ei juurikaan mummoni jaellut. 

Mummo leipoi myös erittäin maukasta hiivaleipää, vaikka ruisleipää en nähnyt hänen koskaan leipovan. Joskus utelin myös hiivaleivän salaisuutta, mutta mummoni vastaus oli, että kun oppii kaurajauhon ja vehnäjauhon suhteen niin ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Olen kyllä yrittänyt sitä leipää saada esiin, mutta tähän saakka olen vain epäonnistunut. Toissapäivänä liityin facebookissa ryhmään "hapanjuurileipurit" ja tulosta alkoi syntyä. Minulla oli juuri jo ennestään valmiina, joten ei tarvinnut kuin aloittaa leipominen.

Mummon hiivaleipäihme on ratkaistu, eikä siinä ollut mitään tekemistä kaura- tai vehnäjauhon suhteilla. Tietysti makuun vaikuttaa,  mutta pointti on hapanjuurileivonta, eikä mausteet.

Nyt sitten olen taas yhtä unelmaa valmiimpi kuolemaan.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Herkullista! Tuoksuu tänne asti.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Ari, muuten tuo Sinun leipäkuvasi tuo minulle heti mieleen unkarilaisen leivän. Se oli n 40-50cm halkaisijaltaan ja kun tavan tyyppi sen haki leipomosta, se vaan ilman kääreitä sidottiin joko polkupyörän tai Pannonian tarakalle ja kiireesti nauttimaan tuoretta leipää.
Ah, se unkarilainen vastaleivottu leipä, en koskaan unohda.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kiitos olen otettu, jos tuollaiset muistot heräsivät, nam!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Muistothan tuosta heräävät: Teetin aikanaan synttäreille Sokeain kaupassa, vai olisiko Annansilmä, ø siinä puolen metrin leipäkorin ja siihen paikallisessa leipomossa reikäleivät. Kävi ihan pöytäkoristeestakin. - Tartteekin tarjota sitä vaikka metsästysseuran majalle pippaloihin, ei ole ollut käyttöä sen jälkeen.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Kai sen tavoitteeseen pääsyn voi noinkin muotoilla. Minulla on vähän saman tyyppinen hitaasti edennyt projekti. Enkä ole kovin tarkkaan entisten naisteni ruuanlaittotaitoa arvioinut, mutta eräs on jäänyt mieleen hyvin mahdollisesti parempana ruuanlaittajana kuin minä ja lähinnä bortsch-keiton ansiosta. Edellispäivänä kuitenkin sain tehtyä vielä parempaa ja nyt on idea senkin parantamisesta.

Itse muotoilin tavoitteeseen pääsyn siten, että en siihenkään enää naista tarvitse.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eihän ihminen tarvitse välttämättä naista tai miestä, mutta hyvä kumppani on mukava pitää lähellä kainalossa.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Askelia itsenäistymisen tiellä sekä blogistilla että kommentoijalla #2. Ne ovat elämän parhaat askeleet. Minullakin on paljon oppimista vielä leipurina ja ruuanlaittajana. Nykyään hyödynnän ruokateollisuutta, mutta melko itsenäinen olotila on ruokateollisuuden avulla.

Ei kai leipään mausteita juuri kuulukaan laittaa?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Riippuu leivästä, rosmariinileipäänkin tarvitaan rosmariinia:)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllähän maustaminen on myös mukavaa, mutta ensin on opeteltava tekemään perusleipä ja maistamaan sen maku. Eihän muuten mausteista voi nauttia, kun ei tiedä mistä se on jalostunut.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #9

Ekkai sentän väitä ettei ikänsä Riäväkylässä asunu tiärä miltä riävän kuuluu maistua.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #14

Itseäni tarkoitin, eli tyvestä puuhun aloitteleva leipuri.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola Vastaus kommenttiin #9

Kyllä se maustaminen leivässä ihan hyvän ripauksen antaa; esim porkkana sopii pieninä lohkoina monenlaiseen leipään. Täytteenä karjalanpiirakkaankin riisitäytteisestä en kovinkaan perusta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #18

Mausteet ovat yhtä tärkeitä kuin suola, mutta aloittavana haluan tutustua ensin leivän perusmakuun ja maustan sitten kun tiedän mihin sitä makua laitan.

Karjalanpiirakka on tosiaan hieman tylsä jos puuro on mauton.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Niin, ja kuminaleipään kuminaa :-)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #13

Kuminaa kuminaa, se vasta leipämauste on.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Mummosi oli ovela! Ei rohjennut ilmaista lapsenlapselleen maukkaan leivän 'salaista reseptiä'!

Olisihan joku näppärällä ajatusjuoksulla lahjoitettu, voinut udella leipäreseptin pikku mieheltä. Ja, a vot' yhtä hyvää leipää olisi alkanut ilmestyä kylän raitille
- jos aiheen oikein ymmärsin.

Nyt sitten, 'joukunen vuosi' myöhemmin, tuo vaahtosammuttimen korkuinen löysi tien onneen facebookin avulla.

Fazer'kin on lähes löytänyt ranskalaisen croissant'in reseptin, mutta se jokin puuttuu!

Lidl myy croissantteja, jotka jonkin verran muistuttavat ranskalaisia, mutta vain siinä maassa on se oikea.

Todettakoon vielä, että Ransakassa on myös pienten boulangerioiden (leipomot) omat reseptit, joita varjellaan, kuin suurta kansallista salaisuutta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mirjami puhuu asiat halki, noin se menee. Vaikka olin mummoni lemmikkejä, ei minulle silti suotu edes pientä niksiä. Oli elämä häntä opettanut pitämään tiedot itsellään.

Pitkä tie on kuitenkin kuljettu ja salaisuus avattu. Kuten aiemmin olen joutunut murtamaan hänen perunapiiras reseptinsä.

Ammattisalaisuuksia ei siihen aikaan kukaan paljastanut, tänään taas on oikein blogien ja vlogien komppanjat, jotka avaavat mitä ihmeellisempiä asioita julkisuuteen.

Ehkä kantapääoppi on kuitekin opeista se paras, en ole mummolle vihainen, taidan olla ylpeä nyt meistä molemmista.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Hyvä! Kaikille salassapito ei onnistu!

Hiukan on vaikea nytkin pitää salassa, aivan mahdottoman kiehtovaa asiaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

Jokaisella on omat salaisuutensa, mutta perinneruokareseptit tulisi olla julkisia.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #8

No, enpä usko, että mummosi mietti perinneruokia!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #11

Niin hänen herkullisista piiraista tai hiivaleivästä, ei koskaan tullut perinneruokaa, eikä tule, koska hän vei tiedot hautaansa. Olisi kyllä voinut olla toisinkin.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Minulla on ikävä lie satavuotta vanhalla taikinajuurella leivottuja rukiisia reikäleipiä joita naapurin Tyyne emäntä leipoi ja usein mukaan antoi kun neljän litran alumiinisella tonkalla tinkimaitoa naapurista noudin.

Ikävä minulla myös on pomeranssilimppuja joita nykyisellä kotikylälläni paikallinen kotileipomo leipoi, surukseni lopetti leipomisen pari vuotta sitten sekin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Pomeranssia olen myös leivissä joskus maistanut, ei huono yhdistelmä.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Ihana Ari, voi sie oot mahtava ja koko kirjotuskin ja itte leipäasia tietenki!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kiitos Hilkka, tuossa selän takana on uusi taikina kohoamassa, nyt vain odottelen, että uunin siintyy sopivaan lämpöön.

Tässä on ohjenuora tänään, eli pikkumotto:

JOTTA PÄÄSISIT MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI JUUREN JUONESTA KIINNI,
TOISTA YHTÄ OHJETTA USEITA KERTOJA. ALAT PIKKUHILJAA TUTUSTUMAAN
TAIKINAN TUNTUUN JA JA JUUREN KÄYTÖKSEEN. TÄMÄN JÄLKEEN VOIT ALKAA
KOKEILEMAAN UUSIA AINEKSIA TAI TEKNIIKOITA.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Jaahas oletkos nyt kuin Mummosi? Et kerro meillekään, mikä on reseptisi. Vai onk se täällä jossain???

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mun miälestäni juuri niin että on.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juuri on kaiken juuri, mutta tekniikassa on vielä hiomista. Teen hapanjuurileivistä avauksen mahdollisesti ylihuomenna viimeistään, jossa tarkemmin asiasta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Marjatta en ole mummoni.

Tässä yksi variaatio.

500 g juurta
25 g suolaa
litra vettä
1,5 -2 kg vehnäjauhoja

Teknisiä neuvoja löytyy netistä hakusanalla hapanjuurileivonta.

Ohjeita en siksi laittanut enkä vielä laita, koska vasta itsekin harjottelen, vasta hiffasin mummoni juonen, mutta en ole vielä täysin opetellut sitä kertoakseni muille.

Tänään leivoin neljä leipää, onnistuivat kyllä, mutta huomena kokeilen taas neljää leipää. Ehkä sitten voin jo kertoa enemmän.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Yhden ohjeen googletin.
Totesin, että ei sovi minulle.
Mun tarttee saada äkkiä valmista.
Onneks ostin tänään kolme ruisleipää. Juureen leivottuja.

Ja muuten. Kun teen esim. "makeeta syötävää"(ite en niin välitä, mutta vieraille), niin se on 7 minuutin kakkuohje, siitä puol annosta. Mutta en minä nyt 7 minuuttia mitään vispaa. Minä laitan kaikki aineet leipäkoneeseen ja annan sen veivata ja pyörittää kaik sekaisin 7 minuuttia. Sitten levitän sekotuksen lasiseen matalaan vuokaan, päälle ripottelen jotain, milloin mitäkin (esim. marjoja) ja sit puoleksi tunniksi uuniin. Vähän alle 200 astetta. Jos oikein innostun, niin levittelen päälle kuorrutuksen, matkin vähän mokkapalakuorrutusta. Se on sit siinä. Niin pahuksen hyvää! Helppoa ja nopeeta.

Ei minust olis tommoseen, mitä Ari nyt tekee.
Tai olenkohan mää vaan laiska??

Tässä yks 7 minuuttinen:
https://pienetherkkusuut.blogspot.com/2015/02/pump...
Puoli annosta, niin saa matalan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #30

Teen uudemman avauksen , mutta tässä vastaus ensihätään.

Australialainen kokkiohjelma jotan seurasin joskus, niin siellä kaikki tarvittavat aineet pistettiin illalla kulhoon. Kulho jääkaappin ja aamulla taikina oli paistovalmis. Se on nopein tapa jonka tiedän. Siinä voi käyttää juurta tai hiivaa, mutta juurella saa maistuvampaa.

Teen siis uuden avauksen aiheesta kun nyt tänään teen vielä kolmannen satsin. Sitten voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kirjoitella;)))

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti Vastaus kommenttiin #31

Kuka teillä kerkee kaiken syödä?
Vai onko Sulla joku myyntikioski jossain?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #32

Meillä on pakastin. Ei kymmenen leipää vielä ketään leipään tapa.