*

Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

Blue Congo ja auringonkukka

  • Kukka ja mehiläinen
    Kukka ja mehiläinen
  • Käsi mittakaavana
    Käsi mittakaavana
  • Blue Congoa ja punasipulia paistumassa
    Blue Congoa ja punasipulia paistumassa
  • Maistuis varmaan sullekin
    Maistuis varmaan sullekin

Tässä esitellään Arin kesäistä arkiruokaa, eli uusia perunoita ja sipulia. Auringonkukat tai niiden siemenet ovat kohta myös tarjouksessa lintujen talviruokintaan. 

Viime talvena niitä taisi mennä neljä viisi säkillistä tirpusten kitusiin. Syksyllä pikkulinnut ovat kaikkein nälkäisempiä, eli pakkasten tultua on aika aloittaa talviruokinta voimakkaasti, sitten maaliskuussa alkaa lintuja jo lisääntyminen kiihottaa enemmän kuin Arin ruokakippo.

Arin oma ruokakippo on hyvin yksinkertainen kesäällä sen aikaa kun uutta perunaa saa omasta peltotilkusta. Sipuli ja peruna sekä tomaatti sopivat yhteen. Tietysti tilli ja muut mausteet ja salaatit kelpaavat myös ja syyskesällä omat kurkut.

Kesäkurpitsaa ei tullut kylmän kevään takia laitettua ja se oli pieni puute, mutta perunoissa on kyllä ollut tarpeeksi iloa ja vatsantäytettä.

Perunalajikkeista uusin eli Jussi ei oikein alkukesästä saanut kovia pisteitä, mutta nyt syksymmällä sekin on ihan hyvä peruna. Pitää vain ensikeväänä hankkia parempi varhaisperunalajike. Siikli onnistui hyvin, mutta kylmän syksyn myöhästyttämänä se iti varsin myöhään, mutta on kasvanut kuitenkin kuivuudestakin kärsineenä mainiosti.

Blue Congo on myös tuottanut paremmin sato nyt kuin viime kesänä, mikä on minusta täysin käsittämätöntä, kun näiden kesien lämpösummia ja sademääriä muistelee.

Eivät ole kesät veljeksiä ja tuo auringonkukkakin on suurempi kuin yksikään viimekesäisitä, eli vilu viljan kasvattaa sanonta näyttää pitävän paikkansa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Sää todella suosi joitakin kasveja. Vadelmiakin tuli hyvin ja on tullut pitkään. Omenoiden valmistumista vielä odotan. Pikkuisen puun vierellä kulkiessa jo tuoksuvat omenat. Kypsymisen merkki sekin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Vadelmia tuli ainakin riittävästi. Puolukoitakin on täällä tulossa mukavasti.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Ihanat kuvat! Blue Gongo perunasi näyttävät tosi herkullisilta. Minun siniseni eivät olleet ollenkaan noin kauniita, eikä myöskään maku ollut niin hyvä kuin odotin. Ne olivat jotenkin mauttomia ja liian jauhoisia... lienee vika kasvattajassa.

Muuten tämä kesä oli sateesta ja viileydestä huolimatta erityisesti kukille juuri oikea sää, sillä kaikki minun kukkani kukkivat upeasti ja kauan. Erityisesti kaikki ruusuni ovat kukkineet enemmän kuin koskaan ennen ja ne ovat vieläkin nätissä kukassa ja uutta pukkaa koko ajan.

Tomaatintaimeni, joka kasvoi hurjalla vauhdilla kaksimetriseksi tuuheaksi puuksi on ihan täynnä, tosin nyt vasta luumunkokoisia vihreitä tulokkaita ja tuskin näillä säillä pystyvät enää kypsymään punaisiksi tomaateiksi. Sääli, mutta minkäs teet.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kaija, en ole väsännyt mutta katso netistä haulla vihreät tomaatit ohje ja kokeile. Tässäkin yksi:

https://yle.fi/uutiset/3-6246353

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos Seija!! Kopsasin jo ohjeen talteen ja kerään aarteeni heti kun on hallanuhka tulossa. Saan sadostani varmaankin ison purkillisen itse kasvattamiani tomaatteja ensi kertaa elämässäni. Nyt ei tarvitse sadon menetystä enää itkeä:)

Ostin sen pienen vaivaisen taimen muuten sieltä Turun Yliopiston Kasvitieteellisestä puutarhasta, enkä odottanut siitä oikeastaan mitään kummempaa tulosta, mutta se on upea kaikessa tuuheudessaan. Kuvaan sitä harva se päivä ja iloitsen jokaisesta uudesta tertusta nyt kaksin verroin enemmän, kun saan sen sadon vielä syödäkin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #4
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #5

Kiitos, otin talteen siltä varalta että jonain vuonna jää vähän.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset