Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kirja-arvio

Ammattiurheilijasta tuli ammattikirjailija

Pasi Pekkola, 37, on mielenkiintoinen tapaus. Hän on pelannut ammatikseen koripalloa, on Suomen mestari Lahden Namikan joukkueessa, opiskellut valtiotieteen maisteriksi, työskennellyt Kiinassa yritysjohtajana ja on nyt asettunut kotikaupunkiinsa Lahteen vapaaksi taiteilijaksi, ammattikirjailijaksi.

Pekkolan juuri ilmestynyt kolmas romaani (Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa, Otava 2018) on ennen kaikkea järisyttävä kuvaus siitä, mitä sisällissota teki lapsille ja miten se vaikutti heidän myöhempään elämäänsä. Vaikka aihe on kulunut, näkökulma on tuore.

Klinge kerjää verta nenästään

On jälleen vuoden kohokohta. Olen saanut käsiini professori Matti Klingen uuden kirjan. Se on hänen vuonna 1999 alkaneen päiväkirjasarjansa 19. osa (Matti Klinge: Paššan epäsuosio - Päiväkirjastani 2016-2017, Siltala 2017).

On tunnettu asia, että Klinge ymmärtää Venäjää ja Putinia. Tässäkin kirjassa Klinge suorastaan kerjää verta nenästään, jos sallitte rahvaanomaisen ilmaisun, kun hän puolustaa Putinia. Puolustustaisteluun hän on keksinyt uudenlaisiakin aseita.

Komien historiaa kirjallisuudessa ____ huomenna Helsingissä

 

Historiallista perspektiiviä tämän hetken kielivainoihin täällä Venäjällä, juuri komien osalta tuo yleisötilaisuus huomenna Vallilan kirjastossa klo 17. 

Everstinnan elämää hullussa maailmassa

Olin niin tohkeissani Rosa Liksomin uudesta kirjasta (Rosa Liksom: Everstinna, Like 2017), että ryhdyin lukemaan romaania ilman mitään ennakkotietoa siitä, mistä on kysymys. Vasta lukiessa hiipi mieleen ajatus, että kirjan täytyy perustua todellisen henkilön elämään.

Everstinnan viimeiseltä sivulta sain vihjeen. Kirjailija esittää kiitokset muutamille henkilöille, joista ensimmäisenä on Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaa. Annikki Kariniemen (1913-1984) muistin hämärästi lappilaisena värikkäänä kirjailijana.

Olavi Paavolainen - romaanihenkilö

Olavi Paavolaisen persoona kiehtoo jatkuvasti. Viime vuosina hänestä on tehty elämäkertoja, henkilökuvia ja tutkielmia. Lähes joka vuosi jostain putkahtaa kirja Paavolaisesta. Nyt on asialla nuoren polven nouseva kirjailijakyky Asko Jaakonaho, 35, jonka uuden romaanin päähenkilöt ovat Olavi Paavolainen ja Katri Vala (Asko Jaakonaho: Valon juhla, Otava 2017).

Eletään sotakevättä 1942. Katri elää niukoissa oloissa, sairastaa keuhkotautia ja joutuu erityisesti miehensä Armas Heikelin kautta tekemisiin virkavallan kanssa. Kommunisti Heikel saa vakoilutuomionkin.

Kjell Westön suosion salaisuus

Kjell Westö on arvostettu ja monin tavoin palkittu kirjailija. Hänen uusi kirjansa on aina suuri tapaus. Juuri ilmestynyt uutuuskin (Rikinkeltainen taivas, Otava 2017) on niin hyvä, että se olisi aivan hyvin voitu julkaista jatkokertomuksena Nyyrikissä, joka on tunnettu rakkauteen ja ihmissuhteisiin keskittyvistä tarinoistaan.

Rikinkeltainen taivas on kolmen sukupolven kuvaus 1960-luvulta nykypäiviin. Pääosissa ovat Helsinki sekä ruotsinkieliseen parempaan väkeen kuuluvat sisarukset Alex ja Stella Rabell perheineen ja ystävineen.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä