*

Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

Kaikki blogit puheenaiheesta Pakkasaamu

Talviaamu

Meillä oli pakkasta aamulla 15,8 astetta ja puut olivat sokerihuurrettuja. Täällä valo tulee eri tavalla kuin etelässä, aurinko on niin alhaalla, että ei juuri keskipäivälläkään nouse horisonttia korkeammalle.

Loskainen syyskeli on siis jäänyt unholaan ja nyt pakkasten vuoro on antaa meille neljän vuodenajan tunnelmaa.

Kohti uutta vuotta ja kohti uutta kevättä, - kohti valoa...

Pakkasruno

Ulkona miinus kakskytviis,

kylmää linnuilla siis,

huutavat jyviä please,

ota järki hyppysiis.

 

Kun on pakkasta,

pitää linnuillekin jotain nakkasta,

siinä on jotain huolenpitoa,

jos malttaa lyhteitä sitoa.

 

Pikkulinnut hakkaavat talia,

heillä riittää lämmitettävää salia,

puitakin olisi mutta uuni puuttuu,

kylmä höyheniin silloin juuttuu.

 

Koivet mahan alla hakaten,

roskat maahan nakaten,

päivä lyhyt ruokailla,

pitkät yöt saa huokailla.

Pakkasaamun huuruisia tunnelmia

Vedestä nyt kulkee humu vieno,

 taivahalle nousee sumu hieno,

sielukin näin tyynnä kohoo maasta.

(Järven rannassa, Krohn)

Runo on kiehtonut  pitkään. Lie runoksi muuttuneet näkymät aikanaan kiehtoneet runoilija Krohnia.

Aamuisella rannalla voi aistia kevään.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä