Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

Kaikki blogit puheenaiheesta Albert Einstein

Säikeissä häivähdys kaiken ratkaisusta

Media ilmoitti suuren tiedemiesilon – oli löydetty kadonnut aine, siis materia. Oppikoulussa opimme, että energia ja aine ovat yhtä, jonka Albert Einstein oli maalannut kaavaansa E=mc². Niin – vielä on kadoksissa tuo suurin mysteeri – pimeä energia, kun kadoksissa olevaa tavallista meillekin esiintyvää materiaa (pimeää ainetta?) löydettiin galaksien välisestä avaruudesta [1.

Neroutta metsästää kaikki!

Yleisesti ajatellaan että ihmiset ovat samankaltaisia, mutta entä jos nerous on olemassaoleva ihmistyyppi, mutta sellaisten ihmisten esiintyvyys on niin pieni, että neroja ei synny kuin keskimäärin 50 vuoden välein jos edes niin usein. Eikö neroja pitäisi jokaisen järkevän valtion etsiä ihmiskunnan piiristä?

Gravitaation synnystä pariutumiseen!

 

(Yle TV1 esitti ~ http://areena.yle.fi/1-2694732 - hienon ja osin hätkähdyttävän luontodokumentin eläinkunnan pariutumisesta, siis suvun jatkamisesta – kuinka naaras määrittää millä uroksella on oikeus biodynamiikkaan, jota voidaan rankaksikin markkinoinnin jälkeiseksi geeniperimän jatkamiseksi kutsua – josta voidaan uskonnollisesti puhua ”ikuisena elämänä”!)

 

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä