Ari Alsio Laita runo tai päätäsi puno.

’Kun piispanleskelle lattian tein’

Jorma Mellerin kainosta pyynnöstä ajattelin kertoa tarinan eräältä työmaalta vuosikymmeniä sitten. Olin töissä Suomen Värissä Helsingin Uudenmaankadun myymälässä.  Aloitin siellä työt lattianpäällysteasentajana joskus 1980, muistaakseni silloin oli lehtilakko, eikä minun palveluja voitu mainostaa lehdissä, joten noin pari viikkoa notkuin vain katselemassa uutta myymälää. Tein lehtilakon aikaan kuitenkin "pääkonttorin" ohitse töitä tytäryhtiölle Hämeen matto- ja värille.

No lehtilakkokin loppui ja aloin saada "omiakin" työkeikkoja. Työnkuvani oli aloittaa Suomen Värissä asennuspalvelu, eli jos asiakas osti mattoa hänelle tarjottiin sitä myymälästä suoraan asennettuna. Olin siis pioneeri toiminnalle jossa sittemmin oli parhaillaan yli sata asentajaa ympäri Suomen.

Eräs asiakas jäi mieleen erityisesti, ei siksi, että asiakas oli piispan leski, vaan seikoista josta kerron nyt lähemmin kohta. Asiakkaita oli päivässä parhaillaan neljä tai viisi. Minä kävin katsomassa ja mittaamassa ja arvioin asiakkaalle hinnan, sitten hoidin asennuksen ja myymälänhoitaja sitten teki loppulaskun antamieni mittojen mukaan. Ei siinä myllytyksessä kaikki asiakkaat jääneet mieleeni.

Vuosi saattoi olla 1981, kun naisasiakas tilasi minulta saarniparketin asennuksen kotiinsa Espooseen. Sovimme ajan jolloin tulisin arvioimaan urakan laajuuden. Kun menin ajallani paikalle, minut otettiin vastaan avoimesti ja ystävällisesti. Selvitin, että kun on kyseessä kerrostakohuomeisto, niin mosaiikkiparketin alle pitää asentaa myös äänieristys. Lupasin antaa tarjouksen kun selvitän myymälänhoitajan kanssa äänieristyskorkin saatavuuden ja muut esille tulleet asiat.

Myymälänhoitaja Paavo Vesterinen soitteli muutamia puheluita ja minä tein omia asennuskeikkoja meillä oli noin kahden viikon ketju kaiken aikaa edessä, eli työn puutetta ei todellakaan ollut. Unohdin koko asian muutamaksi päiväksi oli paljon muita keikkoja. Eräänä iltapäivänä kun tulin toimistolle työmaalta Paavo oli veikeän näköinen ja sanoi, että nyt sitten ensi tiistaina aamulla menet piispa Gulinin leskelle asentamaan saarniparkettia.

Olin hieman hämmentynyt miksi Paavo veikisteli niin, muistin sitten sen naisen saarniparketista, mutta Paavolle oli selvinnyt, että kyseessä on piispa Gulinin leski. Minä en ateistina koko piispasta olisi tiennyt mitään.

Menin sovittuna aikana osoitteeseen olihan se jo tuttu paikka. Tein entisen lattiapäällysteen putun ja tasoitin alustan, imurioin ja hioin ja imuroin. Toimitin purkujätteet pois ja niin edelleen. Nainen puhui koko ajan ja lakkaamatta, en oikein aluksi keskittynyt kaikkeen mitä hän jutteli. Päivän päätteksi hän tarjosi kahvit ja suklaata. Vasta siinä tutustuin häneen paremmin ja hän itse alkoi kertoa miehestään Eelis Gulinista. Kahvitauko kesti runsaasti enemmän kuin sallitut 12 minuuttia, mutta minulla ei ollut siinäö juuri muutakaan tekemistä kun tasoite oli levitetty jo kuivamaan. Istuin siin ns. lähtökahveella ja nainen antoi minulle vielä suklaalevyn lapsille vietäväksi. Oli selvinnyt, että hänellä ja minulla oli molemmilla kaksi poikaa. (Myöhemmin minä sain vielä tyttären ja kaksi poikaa lisää).

Seuraavana päivänä menin asentamaan äänieristyskorkkia. Juttelimme kuin vanhat ystävät kaikesta mahdollisesta. Korkin liimaus on aika äänetöntä puuhaa joten työn lomassa ja talon tarjoamilla kahvihetkillä voi keskustella koko päivän. Nainen näytti valokuva-albumeitaan ja kertoi miten piispa Gulin oli iskenyt silmänsä häneen kun hän oli Stocmannilla yläkerrassa töissä. Hän ensin oli pitänyt flirttailua pelkkänä vitsinä, mutta kun mies tuli ja piiritti häntä päivittäin oli hän taipunut tutustumaan lähemmin.

Minulle on joskus jälkeenpäin tullut mielikuva, Paavo Lipposen ja Päivin ensinäkemisen jälkeisestä flirttailusta, että nämä kaksi erillistä tapahtumaa muistuttavat kovin toiminnaltaan toisiaan. Mies alkaa vaan kaikin mahdollisen keinoin valloittaa valloitustaan. Ei siinä naisen mukaan auttanut vaikka hän sanoi olevan venäläinen ja hänellä oli kaksi poikaakin. Piispa vain aneli ja aneli, että seurustelu alkaisi, hänellä ei ollut poikie vastaan mitään, kunhan vain nainen antaisi sydämensä piispan haltuun.

Nainen näytti useita valokuva-albumeita, kuin todistaakseen kuinka hyvin piispa rakasti häntä ha hänen lapsiaan. Piispa konttasi kuvissa lattialla ja pojat ratsastivat piispan selässä. Piispa Gulin rakasti hänen lapsiaan kuin omiaan, vaikka ei hänellä omia lapsia tainnut edes olla.

Seuraavana päivänä kun asensin saarnimosaiikkia, kseksutelumme katkesi aina sirkkelöinnin ajaksi, mutta muuten nainen kyllä selvitti asioita hyvin puheliaasti. Keskustelimme politiikasta, Venäjästä, venäläisenä olemisesta Suomessa ja kaikesta mahdollisesta. Nainen vetäytyi keskustelusta aina hetkeksi ja se tiesi kahvitauon tuloa, nainen siis joutui tekemään keittiössä kahvit tarjolle ja siksi sain jonkun aikaa aina työskennellä omin nokkineni. Nainen oli herkulinen keskustelija ja meistä tuli oikein hyvät ystävät.

Kun parketti oli liimattu piti sen antaa kuivua jonkin päivää ja sovimme että saa kuivaa viikon, koska minulla oli toinen työkeikka tai pikemminkin toisia työkeikkoja jotka piti kiireellä myös hoitaa.

Parin päivän päästä, kun tulin käymään toimistolla vaihtamassa osoitetta toiseen Paavo oli aivan punainen kasvoiltaan ja kun kyselin syytä, Paavo sanoi juuri lopettaneensa pitkän puhelun jossa minut oli haukuttu pahimpaan helvettiin. Piispa Gulinin leski oli soittanut ja haukkunut minut pataluhaksi ja sanout vielä lopuksi, että niin hyvin kuin hän minua kohteli ja antoi vielä suklaatakin lapsille vietäväksi, niin tämän minulle teki. Paavo ei ollut saanut koko puhelun aikana selville mikä siellä oli hätänä, mutta toruminen oli äänekästä.

Sanoin Paavolle että olin etuajassa aikataulussa ja voin huomenaamulla käydä katsomassa mikä rouvalla on hätänä. Se ei kuulemma kävisi päinsä sanoi Paavo, nainen oli vannottanut monta kertaa puhelimessa että ei halua nähdä minua enää koskaan. Kysyin Paavolta, että mikä siellä sitten on vikana, mutta Paavo ei osannut kertoa. Silloin sanoin että minähän menen sinne aamulla vaikka itse piispa nousisi haudasta minua estämään.

Aamulla hieman pelonsekaisin tuntein soitin ovikelloa. Myrtyneen näköinen nainen avasi ovan ja sanoin hyvää huomenta, mikähän täällä on nyt vialla? Nainen lauhtui ja päästi minut sisälle katsomaan. Saarnimosaiikki paloille tyypilliset sahausjäljet olivat vihan nostattaneet. Kun parketti on vielä hiomaton ja valo laitetaan lattian myötäisesti sahausjäljet kovin korostuvat. Katsoin asiantuntijan elkein naisen osoittamat viat ja selvitin hänelle, että kaikki tuo mistä hän on nyt huolissaan poistuu kun parketti hiotaan ja lakataan. kerroin, että koska saarni on niin kova puulaji, niin sahantera pyrkii joskus "näykkimään" yksittäisten palojen kulmista, vakuutin, että tämä on saarnille tyypillinen sahausjälki.

Nainen usko minua ja kun vakuutin hänelle, että kaikki muuttuu hyväksi kun parketti hiotaan, nainen keitti minulle kahvit. Hän alkoi taas jutella kuin ennenkin ja kertoipa sellaisenkin tarinan jota ei varmasti ilman tätä välikohtausta olisi tullut esille. Hän kertoi, että pojille ja piispa Gulinille oli tullut heikkojakin hetkiä, kun pojat olivat tulleet murrosikään, eikä koulu tuntunut kummallekaan maistuvan. Piispa oli yhtenä päivänä suuttunut ja ottanut pojat puhutteluun. Jos ei koulu maistu, niin siitä pitää keskustella sanan ääressä.

Tästä saarnasta oli toinen pojista ottanut nokkiinsa ja pamautti nyrkin pöytään ja tokaisi: "Ja minua ei ryssä ja piispa määrää, minä lähden Kanadaan"! Ja niin poika oli pakannut kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti Kanadaan.

Kyselin mitä piispa oli siihen sanonut, mutta nainen vaikeni ja minun oli aika lähteä toisille työmaille.

Kun sitten toimistolla Paavo kysellin mikä siellä oli ollut sanoin vain, että naisten oikkuja, ja pyysin naisen puolesta Paavolta anteeksi. 

Myöhemmin kun menin parkettia hiomaan nainen ei enää ollut ystävällinen tai vihainen oli vaan kuten kuka tahansa asiakas. Jonkinlainen epäilys oli tullut väliimme. No hioessa ei paljon olisi voinut jutella muutenkaan, minulla oli suojaimet ja nainenkin taisi mennä hionnan ajaksi toisen poikansa luokse kylään.

Kun parketti oli valmis ja lakkakin kuivanut kövin erikseen vielä hänen kanssaa läpi ne paikat joita poru oli syntynyt, ja eihän niitä enää löydetty, hiomakone oli ne syönyt pois. Pyysin vielä, että nainen hakisi sen toisen poikansakin työnjälkeä arvostelemaan, että ei tulisi mitään sanomista jälkikäteen keneltäkään. Olin hiukan aavistellut, että poika oli huomannut nuo viat käydessään äitinsä tykönä kesken urakan. Poika asui samassa talossa eri rapussa vain. Poika haettiinkin paikalle ja joimme sellaiset sovintokahvit, vaikka eihän mitään riitaa enää ollutkaan. Juttelimme siitä veljeksestä joka oli muutanut Kanadaan ja äiti ylpeänä kertoi että hyvä poika on  ja on lukenut itsensä Kanadassa sähköinisinööriksi, vaikka silloin täältä lähti ovet paukkuen koulua pakoon.

Minä jatkoin matkaanihe jäivät ihastelemaan uutta saarniparkettia. Nyt asia nousi uudestan mieleeni, kun Jorma Melleri kirjoitti viimeisimmän bloginsa.

http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/265566-piispa-presidentin-moraalinvartijana

Piispa joka toimi hurmurina itsekin arvosteli Kekkosta Jorman avauksen mukaan, mutta mielestäni aivan vain kateutaan ehkä?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Ari, kiitos tästä mielenkiintoisesta ja perinpohjaisesta muistelusta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Itsehän pyysit;) Muistan jotain, olen siis hengissä;)

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Jalovaaran kirjassa on muuten maininta, että piispa Gulin olisi kertonut Kalle Kaiharille jotain yllättävää yksityiselämästään sen jälkeen kun oli käsitelty Kekkosen naisasiat. Olen jo palauttanut kirjan kirjastoon, joten en pysty lainaamaan suoria sitaatteja asiasta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #3

Ehkä asia liippasi juuri tuota kertomaani. Tai sitten oli siinä paha missä mainitaan, eli ennätti moittimaan Kekkosen juttuja ja sitten rakastuikin itse ja joutui näin hieman perumaan puheitaan. Piispa näki siis malkan omassa silmässään, - myöhemmin.

Minusta rakkaudessa ja hyvyydessä ei ole mitään väärää, olipa kyseessä Kekkosen tai Gulinin rakkaus.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Voiko ihanasti kirjotettu kirjotus, konstailematon ja kiva lukea ❤

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja se stoori on vieläpä tosi;)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Se siinä tuliki ehkä läpi, ei mithän keksittyä löperöä vaan totta!

Tämän blogin suosituimmat